Ahvenanmaa, täältä tullaan!

Lomani on alkanut!

Lähden huomenna kohti Ahvenanmaata infernaalisella klo 5.20 bussilla (Helsinki-Turku). Lomalla tämän ei pitäisi olla tarpeellista, mutta viime vuodesta viisastuneena kannattaa olla tarkkana Ahvenanmaan lautta-aikataulujen kanssa ja suunnitella ainakin jonkin verran tekemisiään, vaikka se omalle luonteelle olisikin vierasta.

Olen lomaillut paljon uskollisen pyöräni kanssa, niin suomessa, kuin Euroopan maissakin ja nyt on taas aika lähteä yhdessä seikkailuun.

Koska rakastan telttailua ja retkielämää, on minusta tullut aika tehokas pakkaamaan mukaan ainoastaan tarpeellisen. On oma vika, jos ylämäessä vauhti takkuaa.

En kuitenkaan ole mikään täys-eräjorma, joten matkaan pitää myös mahtua vähän meikkejä ja joku asu, jolla voi mennä hienompaankin ravintolaan. Muuten olen kyllä oppinut karsimaan, karsimaan ja karsimaan, etenkin vaatteista, joita ei voi koskaan olla liian vähän – ups, tiedätte siis varmasti etten tarkoita tällä vesirajapukeutumista. Ei enää nuoruuden pakkaustyyliä, joka oli 10 toppia + kahdet farkut + viis mekkoa + kolme hametta + kilo kosmetiikkaa viikon lomalle, vaan yksi asu urheiluunyksi vapaa-aikaan ja yksi, jonka kanssa kehtaa mennä illalla ravintolaan.

Tällä kertaa olemme reissussa reilun viikon ja matkamme päättyy Tukholmaan, josta otamme laivan takaisin helsinkiin.

Jä nain minä pakkaan:

Kaksi pyörälaukkua on merkattu V ja C kirjaimin, sen mukaan, minkä tyyppistä tavaraa kustakin löytyy

V-merkatussa laukussa on kaikki VAATTEET -kategoriaan kuuluvat asiat, eli pukeutuminen, kosmetiikka ja kengät.

C-laukussa on kaikki, mikä kuuluu CAMPING -kategoriaan,  eli makuupussi ja leiritarvikkeet, evästarvikkeet ja pyöränkorjauskamat, kirjat ja kartat. Tämä siksi, että kahdesta samannäköisestä laukusta on ärsyttävää lähteä kiireessä kaivamaan esimerkiksi hyttyssuihketta, kun ei ole varma kumman pohjalta se löytyy.

Aina kun lähden leireilemään, otan ehdottomasti mukaan seuraavat asiat:

Retkinaisen luottokamat
  • Kannellinen muovirasia – eväiden kuljetukseen, hedelmät eivät liiskannu! Lisäksi rasiaan laitetaan rengasrikon sattuessa vettä, jotta näkee missä kohtaa kumia reikä on.
  • Pähkinämix – aina pitää olla pyöräilykarkki tai -herkku, kun matkanteko tuntuu raskaalta ja tarvitsee enrgiaboostia.
  • Otsalamppu – tätä tuskin tarvitsee perustella, kulkee mukanani myös kaupunkilomilla!
  • Muovitasku kartalle – kartat pysyy siisteinä ajon aikana, varsinkin jos pitää suunnistaa sateella.
  • Valomiehen nipsuttimia – näitä saa valomiehiltä tai kuvaajilta, todella vahvoja erilaisten asioiden kiinnittämiseen.
  • Viinipullon avaaja, veitsi sekä tunnelmakynttilä – jotta telttaleirin iltapiknikit olisivat onnistuneita.
  • Pala-saippua – vie vähän tilaa. Reissunainen pesee tällä itsensä ja nyrkkipyykkinsäkin.

Ja sitten turhakkeet, joita ilman en lähde reissuun:

Myös turhakkeita saa pakata vähän mukaan
  • Reissupuna ja kynsilakka – menevät pieneen tilaan, mutta viimeistelevät kesäkissan ilmeen.
  • Hiustensuoristaja – ainoa, millä saa tukan kuosiin Tukholmassa, kun on ensin nukkunut viikon puskassa.
  • Reissutyyny – koska viime kesänä oli öisin niin kylmä teltassa, että minulla oli makuupussissa päällä kaikki mukana olleet vaatteet ja lepuutin niskaani kenkieni päällä.
  • Vihko ja piirrustusvälineet – lomalla ehtii harrastamaan piirtämistä!

Kyllä tuntuu taas hullun hommalta kiivetä aamulla klo 4:30 pyörän selkään ja lähteä sotkemaan kohti rautatieasemaa, kun on koko vuoden painanut 40 kg kevyemmällä pyörällä. Ja sitten kuitenkin, en malta odottaa lähtöä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s