Yksi lempikastikkeistani tulee suoraan purkista – oletko maistanut ajvaria?

Mikä on tämä ihana punainen relissimäinen soossi, jonka reseptiä vieraani aina kinuavat? Mikä on tämä purnukka, jota pitää olla aina kaapissa, sillä se pelastaa niinä päivinä kun ei jaksa pilkkoa tai maustaa? Hyvät lukijani, se on ajvar – meidän perheen suosikkisoossi, jota voi lusikoida pelmenien päälle, tarjota grillivartaiden kera tai käyttää hurmaavaan dippikastikkeeseen. 

 

Ajvar on paprika-munakoisorelissi, jota käytetään Balkanin alueella. Itse en ole vielä ehtinyt matkustelemaan siellä päin maailmaa, joten en ole päässyt pääkallopaikoille maistelemaan mihin kaikkeen sikäläiset ajvaria käyttävät. Täysi kokemattomuuteni ei ole estänyt villlejä kokeiluita – joskus tietämättömyys aiheuttaa ennakkoluulottomuutta, ja niinpä olenkin syönyt ajvaria aamuleivän päällä uppomunan kera tai käyttänyt sitä pizzapohjan päällä tomaattikastikkeen sijasta.

Kahdesta ajvaria sisältävästä ruoasta on tullut meidän perheen vakkariruokia: ajvardippi sekä ajvarilla täytetyt munakoisot. 

Ajvaria voisi toki myös tehdä itse, mutta paprikat ovat Suomessa hurjan kalliita ja niitä menee tähän relissiin paljon. Minulle sopii hyvin, jos jotkin asiat tulevat marketin hyllystä. Ajvarini ostan yleensä Lidlistä, Kania-merkin alla on sekä tulista että mietoa ajvaria. Toinen suosikkibrändini on ruotsalainen Mama’s Ajvar, jota voit ostaa esimerkiksi Alanyamarketista. 

Dipin ohje on maailman simppelein: Lusikoi 5–6 lusikallista turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia lautaselle. Lusikoi sitten ajvaria jogurttinokareiden väleihin. Tee lusikalla lautaselle muutama spiraalimainen veto niin, että jogurtti ja ajvar sekoittuvat keskenään krouvisti. Valuta päälle juoksevaa hunajaa ja pirskottele hyvää oliiviöljyä. Kasta dippiin rapeita pitaleipiä tai juureen leivottua leipää. 

Ja sitten munakoisoon: olen aivan hulluna tähän ihanaan vihannekseen (joka on vieläpä tällä hetkellä edullinen ostos!). Tällä reseptillä syntyy helpoimmat mahdolliset munakoisoveneet. Pikaruokaa nämä eivät ole, sillä munakoiso ottaa uunissa noin 45 minuuttia kypsyäkseen, mutta varsinaista ruoanlaittoa en oikein voi mainostaa tämän olevan. Älä silti anna helppouden hämätä: munakoisoveneissä on yksinkertaisista raaka-aineistaan huolimatta ihania, paahteisia makuja, jotka vievät sinut makumatkalle Adrianmeren maihin. 

Tee munakoisoveneitä jo tänään, vaikka iso satsi ja vie osa mukanasi töihin evääksi. Nauti salaatin kera. Ja jos haluat lisätä ruokaisuutta, munakoisoveneisiin voi laittaa esimerkiksi kypsäksi keitettyä quinoaa tai rapsakaksi paistettua nyhtökauraa. 

MUNAKOISOVENEET AJVARILLA

4:lle
valmistusaika 10 minuuttia + 45 minuuttia uunissa
  • 2 munakoisoa
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • Ajvar-relissiä
  • n. 100 g fetajuustoa
  • kourallinen saksanpähkinöitä

Puolita munakoisot pituussuunnassa ja aseta leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Leikkaa vaaleaan sisukseen ristiviillot varovasti niin, että munakoison kuori jää ehjäksi. Ripottele pinnalle suolaa ja valuta oliiviöljyä. Paahda munakoisoja 200-asteisessa uunissa 30-45 minuuttia, kunnes sisus on pehmeää ja hieman ruskistunut. 

Nosta munakoisot uunista. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen ja käännä grillivastuksille. Anna lämmetä sillä välin kun täytät munakoisot.

Muussaa munakoisojen pintaa kevyesti lusikalla, lusikoi päälle Ajvaria noin 1 cm:n paksuksi kerrokseksi ja ripottele päälle fetajuustoa ja saksanpähkinöitä. Nosta takaisin uuniin ja paahda grillivastusten alla, kunnes feta ruskistuu, noin 5 minuuttia. 

Tarjoa lämpimänä tai kylmänä haluamiesi lisukkeiden kanssa. 

Huom! Käsittele paahdettuja munakoisoja varovasti, ne ovat kuumia! Voit myös antaa munakoisojen jäähtyä hetken tai paistaa ne etukäteen, esimerkiksi aamulla ja täyttää vasta illalla töiden jälkeen. Jos sinulla on juhlat, voit jäädyttää täytetyt ja paahdetut munakoisot ja leikata ne sen jälkeen poikittain suupaloiksi ja tarjota osana buffaa. 

2 Comments Lisää omasi

  1. Vierailija sanoo:

    Se on Liiterin kautta kotiin tänään… 🙂 Onko kovinkin tuimaa tuo hot-versio?

  2. Meri-Tuuli sanoo:

    No minusta se on just sopivaa, voi ihan kusikalla syödä, mutta kiva kempeä potku tulee sitten perästä. Toivottavasti diggaat! Ja jos on omaan makuusi liian tuomaa, voit sekoittaa sen tonaattipohjaiseen kastikkeeseen ja syödä vaikka pstan kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s