Mustapapumuhennos

Mustapapumuhennos on yksi niistä ruoista, jonka valmistuksen opin jo lapsena isältä. Silloin 90-luvulla mustapavut eivät olleet vielä kulkeutuneet keittiöömme, vaan mössö tehtiin kidneypavuista, mutta hyvää se oli yhtälailla enkä ole muuttanut vuosien saatossa sen tekotapaa muutoin kuin korvaamalla kidneypavut mustapavuilla ja vähentämällä valkosipulin määrää.

Mustapapumuhennos menee tacoihin, nachojen dipiksi tai sen voi pidentää kasvisliemellä samettiseksi keitoksi.

REFRIED BEANS eli PAPUMUHENNOS

papujen keittäminen:

  • n. 4 dl kuivia mustapapuja
  • 1 laakerinlehti
  • 2 tl suolaa
  • vettä

muhennokseen:

  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • juustokuminan siemeniä
  • korianterin siemeniä
  • ripaus kurkumaa
  • (chiliä)
  • suolaa
  • rypsiöjyä paistamiseen
  • vettä

edellisenä päivänä: Huuhdo pavut siivilässä ja laita isoon kulhoon runsaaseen veteen likoamaan. Jätä kulho keittiön pöydälle 10-12 tunniksi.

valmistuspäivänä: Valuta pavut. Laita ne kattilaan ja peitä vedellä. Kiehauta, alenna lämpöä ja keitä hiljaa 10 minuuttia, kuorien pois pinnalle kertyvän tumman vaahdon. Kun vaahtoa ei enää nouse, lisää suola ja laakerinlehti ja keitä pavut aivan kypsiksi, noin 1h. Lisää tarvittaessa vettä.

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuulota öljyssä matalalla lämmöllä, kunnes sipulit ovat pehmeitä, noin 10 minuuttia. Lisää mausteet ja paistele vielä hetken.

Ongi pavuista pois laakerinlehti ja lisää pavut sipuleiden joukkoon keitinliemineen. Sekoita ja lisää tarvittaessa vielä vettä, jotta pavut juuri ja juuri peittyvät. Hauduta matalalla lämmöllä tunnin verran. Lisää vettä tarvittaessa. Soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.

HUOM! Pohjaan voi myös halutessaan käyttää pekonin rasvaa kun paistaa sipulit, tulee ekstraherkullista! Tai jos ei ole vegaaneja joukossa, pieni nokare kirkastettua voita tekee muhennokselle hyvää.  

Muhennos tiivistyy kylmässä, joten ennen kun lämmität sitä, notkista muhennos tilkalla kylmää vettä. 

2 Comments Lisää omasi

  1. Menna sanoo:

    Löysin blogisi vasta äskettäin ja se harmittaa vietävästi etten ole löytänyt sitä aiemmin. Kiitos! Olen jo kokeillut monia reseptejä ja papumuhennos menee kokeiluun tietenkin. Että sattuukin menemään makumaailmamme ja ruoanlaittofilosofiamme yksiin! Ajvarilla maustetut munakoisot on meillä jo ihan arkipäivää. Uskon että papumuhennoksesta tulee myös vakiokamaa. Joten vielä kerran suuri kiitos blogistasi!

  2. Meri-Tuuli sanoo:

    Hei onpa kivaa kuulla! Mun blogi on kyllä just kaikkea sitä mitä meidän kotona kokataan ja syödään. Tervetuloa mukaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s