Rullaruoka deluxe

Kaalikääryle on talviklassikko ja mitä parhain valmistaa sunnuntaina, kun uusi työviikko häämöttää edessä. Kaalikääryleistä jÄÄ aina töihin vietäviksi ja ne kestävät hyvin kuljetusta eiVÄTKÄ ole moksiskaan vaikka ne lämmittäisi mikrossa. Kaaliin voi kääriä paljon muutakin kuin jauhelihaa, esimerkiksi sienet ja pieniksi kuutioidut juurekset toimivat hyvin. Kokeile myös eri ryynejä, kuten tattarisuurimoita tai täysjyväspelttiä. Harvoin kuitenkaan tulee ajateltua, että kaalikääryleet…

Kaalista koko loppuviikoksi

Kaalikeitto on syysklassikkoja. Halvasta raaka-aineeesta saa aikaan tummia ja kotoisia makuja ja ruoka moninkertaistuu kokatessa. Selitän lyhyesti: kun teen kaalikeittoa neljälle, saan aikaan kattilallisen, josta riittää kymmenelle. Tai kun aion uudelleenlämmittää eiliset jämät, pitää lisätä kattilaan rutkasti vettä, koska kaali imenyt itseensä kaiken nesteen ja yhtäkkiä sitä keittoa on taas yhtä paljon kuin edellisenäkin päivänä….